Siirry pääsisältöön

MARSSI KÖYHYYTTÄ VASTAAN 2012

Kuule köyhää -toimikunta ja Tampereen seurakuntien yhteiskunnallinen työ järjestävät lauantaina 8. syyskuuta Marssin köyhyyttä vastaan. Maassamme on 706 000 köyhää ihmistä. Se merkitsee sitä, että useampi kuin joka seitsemäs suomalainen elää Euroopan tilastolaitoksen määrittelemän köyhyysrajan alapuolella. Hyvinvointiyhteiskunta ei enää toimi niin kuin pitäisi. Tutkimukset osoittavat, että perusturva ei riitä kohtuulliseen kulutukseen. Ihmisiä syrjäytyy jatkuvasti.

Tamperelainen Kuule köyhää-toimikunta päätti ryhtyä sanoista tekoihin ja järjestää jotain radikaalia, sellaista mitä ennen ei ole nähty. Kumppaniksi löytyi Tampereen ev.lut. seurakuntien yhteiskunnallinen työ. Niin syntyi idea köyhyyden vastaisesta mielenosoituksesta, jota on valmisteltu keväästä lähtien. Tämä tärkeä mielenosoitus järjestetään lauantaina 8. syyskuuta. Laulava kulkue lähtee Tuomiokirkon puistosta kello 14 kohti Keskustoria. Niille, jotka eivät jaksa tai tahdo kävellä, alkaa Keskustorin musiikkiohjelma jo kello 13.45. Musiikkia esittävät tunnettu laulaja Jukka Törmä, pastorit Ismo Kunnas ja Tarvo Laakso sekä diakoni Antti Kulmala.

– Tapahtuman aihe, köyhyys ja syrjäytyminen, on raskas. Niinpä ajattelimme esittää kevyempää ja elämänmyönteisempää musiikkia, kertoo Antti Kulmala.

– Järjestäjien kirkollinen tausta tekee luonnolliseksi, että mukana on myös hengellisiä lauluja.

Marssin saavuttua Keskustorille tulee ohjelmaan paljon puhetta, jonka lomassa on toki musiikkia. Puhujina esiintyvät kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, sosiaalityön professori Irene Roivainen, kokemusasiantuntija, myyntineuvottelija Arto Hell, Ruokapankin vastaava Seppo Ahokainen, kaupunginvaltuutettu, sosiaalityön professori Jari Heinonen sekä diakoniapastori, kappalainen Rainer Backström. Juontajana esiintyy toimittaja Risto Koivisto. Myös yleisöllä on tilaisuus lyhyisiin puheenvuoroihin.

– Tapahtuma järjestetään, jotta köyhyysasia tulisi ihmisten tietoisuuteen, toteaa yhteiskunnallisen työn pastori Ilmari Karjalainen.

– Paikalle odotetaan myös kaupunginvaltuutettuja ja valtuustoehdokkaita. Olisi tärkeää saada köyhien tilanne vaalikeskustelujen pääaiheisiin. Kirkko on omalta osaltaan halunnut näyttää olevansa vahvasti mukana köyhien elämäntilanteessa. Jumalalle jokainen ihminen on tärkeä. On Jumalan tahto, että kaikilla olisi kohtuullinen elämä, sekä aineellisesti että henkisesti.

 Keskustorin kansalaiskokouksen järjestäjät ovat huomioineet nämä tarpeet. Soppatykistä on tilaisuus nauttia Harjun seurakunnan tarjoamaa lohikeittoa. Musiikki tarjoaa kulttuurisia elämyksiä. Myös hengellinen taso on mukana. Halukkaat pääsevät mielenosoittajille järjestettyyn Vanhan kirkon ehtoollismessuun kello 16.15. Messu pidetään lyhyellä kaavalla ja ehtoollisviini on alkoholitonta. Liturgina toimii yhteiskunnallisen työn johtaja Ilkka Hjerppe ja urkujen ääressä on kanttori Matti Hannula.

– Tilaisuuden järjestäjät ovat hengellisiä tahoja, mutta mielenosoitus on järjestetty kaikille, jotka tuntevat huolta köyhistä, painottaa Kuule köyhää-toimikunnan puheenjohtaja Risto Koivisto.

– Puhujien valinnassa on huomioitu politiikka laidasta laitaan. Kirkon työntekijöitä nähtäneen paikalla paljon. Erityisesti toivomme, että köyhät itse ryhtyisivät tuumasta toimeen ja osallistuisivat tähän omaa etuaan vaativaan mielenosoitukseen. Tervetulleita ovat kaikki köyhyyden vastustajat puolueeseen, ihonväriin, ikään, sukupuoleen tai uskontokantaan katsomatta.

Teksti: Risto Koivisto

http://www.uusiverso.fi/kirkko_tampereella/uutiset_ja_media/uutiset/lahde_marssimaan_koyhyytta_vastaan!.5518.news

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KUULE KÖYHÄÄ-PÄIVÄ 2013 (Mediatiedote)

Arkkipiispa ottaa kantaa köyhyyskysymykseen 25.5 Kuule Köyhää -päivässä. Suomessa on miltei 700 000 köyhyysrajan alapuolella elävää ihmistä. Köyhien määrä on parissa vuosikymmenessä kaksinkertaistunut. Sosiaaliturvan kehitys ei ole vastannut hintojen korotusta ja yleisen ansiotason kehitystä. Köyhät ovat tänään entistäkin köyhempiä. Tämä tosiasia herätti toimintaan joukon kirkon piirissä työskenteleviä ja toimivia henkilöitä. He päätyivät järjestämään kansallisen Kuule köyhää-päivän, jota vietetään tänä vuonna lauantaina 25. toukokuuta. Köyhyyden vastaiset mielenosoitukset pidetään tällä kertaa kolmessa kaupungissa; Mikkelissä, Tampereella ja Turussa. Valtakunnallisesti tapahtumien odotetuin asia on arkkipiispan puhe Turun Kauppatorilla. Mikkelissä kokoonnutaan Kirkkopuistoon kello 12 alkaen tunnuksella ”Yhteinen onhan leipämme!” Paikallinen tuomiokirkkoseurakunta on koonnut järjestäjiksi laajan yhteistyörintaman, joka ulottuu Mikkelin kaupungista Saksalan Marttoih

KUULE KÖYHÄÄ- PÄIVÄ 2014