Siirry pääsisältöön

KUULE KÖYHÄÄ-PÄIVÄ 2013 (Mediatiedote)

Arkkipiispa ottaa kantaa köyhyyskysymykseen 25.5 Kuule Köyhää -päivässä.

Suomessa on miltei 700 000 köyhyysrajan alapuolella elävää ihmistä. Köyhien määrä on parissa vuosikymmenessä kaksinkertaistunut. Sosiaaliturvan kehitys ei ole vastannut hintojen korotusta ja yleisen ansiotason kehitystä. Köyhät ovat tänään entistäkin köyhempiä.

Tämä tosiasia herätti toimintaan joukon kirkon piirissä työskenteleviä ja toimivia henkilöitä. He päätyivät järjestämään kansallisen Kuule köyhää-päivän, jota vietetään tänä vuonna lauantaina 25. toukokuuta.

Köyhyyden vastaiset mielenosoitukset pidetään tällä kertaa kolmessa kaupungissa; Mikkelissä, Tampereella ja Turussa.
Valtakunnallisesti tapahtumien odotetuin asia on arkkipiispan puhe Turun Kauppatorilla.

Mikkelissä kokoonnutaan Kirkkopuistoon kello 12 alkaen tunnuksella ”Yhteinen onhan leipämme!”

Paikallinen tuomiokirkkoseurakunta on koonnut järjestäjiksi laajan yhteistyörintaman, joka ulottuu Mikkelin kaupungista Saksalan Marttoihin. Tilaisuuden avaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seija Korhonen ja juontajana toimii kirkkoneuvos Pekka Huokuna. Diakoniatyöntekijät Anne Pöyry, Tuija Kuittinen ja Reetta Sirkiä kertovat lapsiperheen, työttömän ja vanhuksen tarinan, sekä esittävät niiden pohjalta kysymyksiä kaupungin edustajille. Paikalla on myös muita diakoniatyöntekijöitä kohtaamassa ihmisiä.

Mikkelin vetonaulana on muusikko Jaakko Löytty, joka esiintyy bändinsä kanssa. Tarjolla on soppaa, makkaroita ja kahvia. Myös hengellistä ravintoa on tiedossa. Kello 15 alkaa Tuomiokirkossa messu, jossa liturgina ja saarnaajana toimii pastori Mari Parkkinen.

Tampereella Kuule köyhää-päivää vietetään jo toista kertaa. Tapahtuma jakaantuu kolmeen osaan: marssiin, kansalaiskokoukseen ja messuun. Laulava mielenosoituskulkue lähtee Sorin aukiolta kello 14. Se vaeltaa reitin Tuomiokirkonkatu, Hämeenkatu, Keskustori.

Torin kansalaiskokouksen juontaa köyhyystoimittaja Risto Koivisto. Puhujina esiintyvät kansanedustaja Anna Kontula, apulaispormestari Pekka Salmi ja hiippakuntasihteeri Airi Raitaranta. Myös yleisöllä on oikeus puheenvuoroihin musiikin lomassa. Muusikoina toimivat Anu Lehtonen ja Antti Kulmala.

Paikalla on soppatykki, josta tarjoillaan ilmaista lohikeittoa. Ehtoollismessua vietetään poikkeuksellisesti ulkona, Vanhan kirkon kellotapulin edustalla. Liturgina toimii yhteiskunnallisen työn johtaja Ilkka Hjerppe.

Järjestelyistä vastaavat Tampereen ev.lut. seurakuntien yhteiskunnallinen työ ja Kuule köyhää-toimikunta.

Turun Köyhät PystyyN-tapahtuma pidetään Kauppatorilla kello 14 – 15.30. Järjestelyistä vastaavat paikallinen seurakuntayhtymä ja Turun seudun työttömät ry.

Arkkipiispa Kari Mäkinen, puheenjohtaja Li Andersson ja puheenjohtaja Joe Majanen puhuvat köyhien aseman parantamisesta.

Vakavien puheiden ohella muu ohjelma luo rentoa ja elämänmyönteistä ilmapiiriä. Siitä pitävät huolen Viis papeista-bändi, työttömien yhdistyksen monitaiteen yhtye ja imitaattori. Juontajana panoksensa antaa Markku Teräsvaara. Kirkon työntekijät jakavat torilla tarvitseville ruokakasseja ja kohtaavat ihmisiä.

Kaikissa tilaisuuksissa päätetään köyhien olosuhteita kohentavista aloitteista.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MARSSI KÖYHYYTTÄ VASTAAN 2012

Kuule köyhää -toimikunta ja Tampereen seurakuntien yhteiskunnallinen työ järjestävät lauantaina 8. syyskuuta Marssin köyhyyttä vastaan. Maassamme on 706 000 köyhää ihmistä. Se merkitsee sitä, että useampi kuin joka seitsemäs suomalainen elää Euroopan tilastolaitoksen määrittelemän köyhyysrajan alapuolella. Hyvinvointiyhteiskunta ei enää toimi niin kuin pitäisi. Tutkimukset osoittavat, että perusturva ei riitä kohtuulliseen kulutukseen. Ihmisiä syrjäytyy jatkuvasti. Tamperelainen Kuule köyhää-toimikunta päätti ryhtyä sanoista tekoihin ja järjestää jotain radikaalia, sellaista mitä ennen ei ole nähty. Kumppaniksi löytyi Tampereen ev.lut. seurakuntien yhteiskunnallinen työ. Niin syntyi idea köyhyyden vastaisesta mielenosoituksesta, jota on valmisteltu keväästä lähtien. Tämä tärkeä mielenosoitus järjestetään lauantaina 8. syyskuuta. Laulava kulkue lähtee Tuomiokirkon puistosta kello 14 kohti Keskustoria. Niille, jotka eivät jaksa tai tahdo kävellä, alkaa Keskustorin musiikkiohjelma jo ke

KUULE KÖYHÄÄ-PÄIVÄ 2013, TRE