Siirry pääsisältöön

KÖYHYYS ON ENTISTÄ PYSYVÄMPÄÄ

Suomen sosiaaliturvajärjestelmä ei toimi. Se on luotu olettamukselle, että köyhyys koskettaa yksilöitä vain tilapäisesti. Nykyisellään köyhyys on kroonistunut. Se tarkoittaa, että kerran köyhyyteen vajonneiden on vaikea päästä pois köyhyydestään. Tämä ilmenee tutkimuskoordinaattori Ilpo Suoniemen tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin suomalaisen köyhyyden dynamiikkaa vuosina 1995 - 2008.

Pysyvään köyhyyteen joutumisen uhka koskee entistä herkemmin työttömiä, koska työttömyys jää nyt useammin pitkäaikaiseksi tai pysyväksi. Suuri riskitekijä köyhtymisen kannalta on myös yksinjääminen, eron tai puolison kuoleman johdosta. Köyhyydestä onkin tullut entistä eristävämpää. Mitä iäkkäämpi köyhtynyt on, sitä varmempaa on köyhyyden pysyvyys. Osa köyhyyden pysyvyyden kasvusta selittyy sillä, että tulonsiirrot, siis sosiaaliturvan taso, on jäänyt jälkeen ansiokehityksestä.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KUULE KÖYHÄÄ-PÄIVÄ 2013 (Mediatiedote)

Arkkipiispa ottaa kantaa köyhyyskysymykseen 25.5 Kuule Köyhää -päivässä. Suomessa on miltei 700 000 köyhyysrajan alapuolella elävää ihmistä. Köyhien määrä on parissa vuosikymmenessä kaksinkertaistunut. Sosiaaliturvan kehitys ei ole vastannut hintojen korotusta ja yleisen ansiotason kehitystä. Köyhät ovat tänään entistäkin köyhempiä. Tämä tosiasia herätti toimintaan joukon kirkon piirissä työskenteleviä ja toimivia henkilöitä. He päätyivät järjestämään kansallisen Kuule köyhää-päivän, jota vietetään tänä vuonna lauantaina 25. toukokuuta. Köyhyyden vastaiset mielenosoitukset pidetään tällä kertaa kolmessa kaupungissa; Mikkelissä, Tampereella ja Turussa. Valtakunnallisesti tapahtumien odotetuin asia on arkkipiispan puhe Turun Kauppatorilla. Mikkelissä kokoonnutaan Kirkkopuistoon kello 12 alkaen tunnuksella ”Yhteinen onhan leipämme!” Paikallinen tuomiokirkkoseurakunta on koonnut järjestäjiksi laajan yhteistyörintaman, joka ulottuu Mikkelin kaupungista Saksalan Marttoih

KUULE KÖYHÄÄ-PÄIVÄ 2013, TRE

Kuule köyhää- toimikunta

Köyhien ihmisarvo ja itsekunnioitus on uhattuna. He eivät tunne omaavansa enää täysimääräisiä kansalaisvapauksia. Tähän tarpeeseen on perustettu Tampereella toimiva Kuule köyhää-toimikunta. Toimikunnassa on kaksitoista jäsentä, jotka edustavat eri tavoin köyhyyskysymyksen tuntemusta. He ovat joko köyhiä ihmisiä tai kirkon työntekijöitä. Enemmistö toimikunnan jäsenistä kokee itse köyhyyttä. Työntekijäjäsenet kohtaavat köyhyysongelman työssään päivittäin. Kuule köyhää-toimikunta on asiantuntijaelin. Se laatii kannanottoja ja tekee aloitteita köyhien olosuhteiden ja kohtelun parantamiseksi. Toimikunta jakaa valistusta ja järjestää yleisötilaisuuksia, pyrkien käynnistämään keskustelua köyhyyden poistamisesta. Toimikunta on valmis tukemaan toimia, jotka lieventävät lamaannusta, joka on vallannut suurimman osan köyhistä ihmisistä. Tavoitteena on saada köyhät liikkeelle puolustamaan oikeuksiaan. Valistusta suunnataan myös hyvinvoivaan kansanosaan, jotta köyhyyttä ei enää luultaisi itse