Vaikka Suomessa lapsiköyhyyden riskiä on pystytty
hallitsemaan tulonsiirtopolitiikalla, on köyhien lasten joukko meilläkin
kasvanut. Kun vuonna 1995 köyhien lasten määrä oli Suomessa 50 000, on luku
tämän vuosikymmen alkuun mennessä kolminkertaistunut.
Nykyään joka neljäs
suomalainen yksinhuoltajaperhe on pienituloinen, kun 1990-luvun puolivälissä
osuus oli joka kymmenes. Valtaosa pienituloisista yksinhuoltajista on naisia,
ja joka kolmas köyhyysrajan alittava lapsi elää yksinhuoltajaäidin perheessä. Työttömyys
ja tulonsiirtojen tason heikkeneminen köyhdyttää monia kahden huoltajankin
lapsiperheitä.
Köyhyys on Suomessa suhteellista. Lapsi suhteuttaa perheensä
tulotasoa kaveripiirinsä, koulunsa, harrastustensa ja lopulta sosiaalisen
median myötä koko läntisen maailman mittapuulla.
Köyhäkin lapsi kokee halua
kuulua joukkoon. Kauden hittilelut, merkkivaatteet, kalliit harrastukset tai
älypuhelimet jäävät kuitenkin vain haaveeksi. Sen seurauksena lapsi kokee
osattomuutta ja häpeää. Tunteet ovat vaikeita ja pitkittyessään ne voivat olla
riski lapsen kasvulle ja hyvinvoinnille.
Köyhyydellä ja huono-osaisuudella on
taipumus periytyä sukupolvelta toiselle etenkin näköalattomuutena ja uskon
puutteena omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Köyhän perheen henkinen ilmapiiri on
usein kireä ja uupunut jatkuvasta sentinvenyttämisestä. Väsyneenä tai
masentuneena ei monikaan jaksa tehdä järkeviä kulutusvalintoja, eikä normaaliin
perhe-elämään ole voimavaroja keskittyä. Perheen lapset saattavat kokea
jäävänsä paitsi huolenpidosta ja hoivasta.
Kommentit
Lähetä kommentti